Artikkeli / 1.11.2018

Ekologisesti omalla sähköllä

Aurinkopaneelien ja sähkövaraston hankinta oli ennen kaikkea ekologinen teko, kertoo Aalto-yliopiston muotoilun professori Maarit Mäkelä. Hän uskoo, että jokaisen tulisi tehdä maapallon hyväksi se, minkä voi.

Teksti: Samuli Kotilainen Kuvat: Sirpa Levonperä

Kun astuu muotoilun professorin Maarit Mäkelän kotiin, ei voi olla huomaamatta, että kyseessä on taiteilijan koti. Helsingin Tapaninkylään vuonna 1924 rakennettua taloa on remontoitu historiaa kunnioittaen, ja Mäkelän keramiikkatöitä näkyy ympäri taloa. 

Mäkelä painottaa ekologisuutta kaikessa tuotannossaan. Hän esimerkiksi tekee itse keramiikkateoksissaan käyttämänsä värit luonnosta hankituista raaka-aineista.

Sama ajattelutapa näkyy asumisessa. Mäkelä pitää omaa pientä puutarhaa, josta saadaan itse tuotettua ruokaa. Kierrätyksestä pyritään pitämään huolta. ”Meillä on puutarhassa kolme kompostia, yksi talousjätteitä ja kaksi lehtiä varten”, hän kertoo.

Siinä missä puutarhassa käytetään perinteistä ympäristötekniikkaa, talon katolla ollaan modernin tekniikan hermolla. Katto on lähes täynnä aurinkopaneeleja. Kadun puolella niitä on neljä ja toisella puolella kymmenen – niin paljon kuin katon lappeelle on vain saatu mahtumaan.

Kaikkein modernein osa kokonaisuutta on kuitenkin sähkövarasto, johon kaikki aurinkopaneelit on kytketty. Kapea valkoinen laite löytyy yläkerran pienestä komerohuoneesta, jossa se hoitaa omaa tehtäväänsä äänettömästi ja täysin automaattisesti.

Sähkövarasto ottaa sähköä talteen päivällä, kun aurinkopaneelien tuotto on suurin. Varastoitua sähköä käytetään sitten illalla, kun paneelien tuotto laskee ja kulutus toisaalta kasvaa.

Professori Maarit Mäkelä

Ekologisuus ja ympäristöarvot ovat tärkeitä professori Maarit Mäkelälle niin hänen työssään kuin muussakin elämässä.

Poikkeuksellinen aurinkosähköjärjestelmä

Mäkelöiden aurinkojärjestelmä on sikäli harvinainen, että sitä on ehditty rakentaa jo kahdessa vaiheessa. Mäkelät hankkivat ensimmäiset paneelit, kun Helen alkoi tarjota aurinkosähköjärjestelmiä avaimet käteen -periaatteella. He tarttuivat tilaisuuteen, ja katolle asennettiin neljä ensimmäistä aurinkopaneelia.

Kokemukset ovat olleet hyviä. ”Vanhat aurinkopaneelit ovat olleet käytössä nyt viitisen vuotta. Niissä ei ole koskaan ollut mitään teknisiä ongelmia”, Maarit Mäkelä kertoo.

Tämän vuoden alkupuolella Mäkelät alkoivat miettiä järjestelmän laajentamista. ”Tontilta kaadettiin kaksi suurta koivua, jolloin katon toisellekin lappeelle alkoi tulla paljon auringonvaloa. Huomasimme myös, että tekniikka on mennyt eteenpäin.”

Mäkelät halusivat lisätä uusiutuvan energian tuotantoaan. Niinpä keväällä taloon asennettiin sähkövarasto ja kymmenen uutta aurinkopaneelia katon vapaana olevalle puoliskolle. Tällainen katon kahdella lappeella oleva aurinkopaneeliasennus on harvinainen, mutta se saatiin toteutettua hyvin.

Koska talossa on kaukolämpö, sähkönkulutus ei ole erityisen suurta. Järjestelmä voikin tuottaa suurimman osan Mäkelöiden vuosittain tarvitsemasta sähköstä. ”Laskelmien mukaan meidän pitäisi olla sähkön suhteen kokonaan omavaraisia aina puolet vuodesta”, Mäkelä kertoo.

Helenin Tuottajapaketti-mallissa asiakkaat saavat aina täyden hyödyn kaikesta tuottamastaan aurinkosähköstä. Jos sähköä syntyy niin paljon, ettei se mahdu sähkövarastoon, ylijäämä tallennetaan. Näin aurinkosähköjärjestelmän hyötysuhde asiakkaalle on aina sata prosenttia.

Sähkövarasto sisällä

Sähkövarastolle ja aurinkopaneelien ohjausjärjestelmälle löytyi hyvä paikka yläkerran pienestä varastohuoneesta. Mäkelöiden sähkövarastoon voi kerätä aurinkosähköä kuuden kilowattitunnin edestä. Varastoa puretaan illalla, kun sähköntarve on suurimmillaan.

Investointi ympäristön hyväksi

Sähkövarasto on erityisen hyödyllinen juuri kotien aurinkosähköjärjestelmissä, joissa sähköä ei useinkaan olla käyttämässä parhaan tuotannon aikaan. Sähkövaraston avulla itse tuotettu sähkö saadaan tehokkaasti omaan käyttöön silloin kun sitä tarvitaan.

Sähkövarastoilla on kuitenkin myös laajempi ekologinen vaikutus. Ne tasaavat sähkön kysyntää ja tarjontaa, jolloin uusiutuvaa energiaa voidaan tuottaa enemmän. Näin koko sähköverkon tasapaino säilyy ja ympäristöystävällisyys kasvaa.

Tällä hetkellä sähkövarasto nostaa aurinkosähköjärjestelmän hintaa, vaikka sijoitettu raha tuleekin aikanaan takaisin. Sähkövaraston ja aurinkopaneelipakettien asennuksen yhteydessä kannattaa hyödyntää kotitalousvähennys.

Mäkelöille järjestelmän taloudellisuus ei kuitenkaan ole oleellisin kysymys. ”Minulle tämä on arvovalinta ja itselle sopiva tapa sijoittaa varoja”, Maarit Mäkelä sanoo.

Hän kertoo tottuneensa taiteilijana aikoihin, jolloin tulot olivat epävakaat ja oli elettävä pienellä budjetilla. Nyt kun tulot ovat säännölliset, hän haluaa käyttää varojaan ennen kaikkea ekologisella tavalla.

”Uskon, että kun kaikki tekevät sen, minkä voivat maapallon hyväksi, voidaan saada aikaan hienoja asioita.”

Sähköpyörä kulkee itse tuotetulla energialla

Maarit Mäkelä tekee työmatkansa todella ekologisesti. Noin 15 kilometrin matka taittuu sähköpyörällä, jonka akut ladataan itse tuotetulla aurinkoenergialla.

Kodin sähkövarasto

Sähkövarasto on akkujärjestelmä, joka ottaa talteen aurinkopaneelien tuottamaa sähköä. Päivällä varastoitua energiaa voidaan käyttää illalla ja yöllä, kun aurinkopaneelien tuotto laskee.

Helen tarjoaa koteihin useita erilaisia aurinkopaneelien ja sähkövarastojen yhteispaketteja, ja niihin saa tarvittaessa myös rahoituksen.

Lue lisää aiheesta

Aurinkoenergia Hiilineutraalisuus