Häiriö lämmönjakelussa Herttoniemessä jatkuu arvioitua pidempään Lue lisää
Häiriö kaukolämmön jakelussa Herttoniemessä jatkuu, saataneen kuntoon sunnuntaina iltapäivällä Lue lisää
Häiriö lämmönjakelussa Itä-Helsingissä Lue lisää

Hae ajankohtaisia artikkeleita

Asiakastyytyväisyys on pysynyt hyvällä tasolla

Tyytyväisyys toimintaamme on pysynyt tasaisen hyvänä, selviää kotitalousasiakaskyselyn tuloksista viime vuodelta. Vastuullisuus ja luotettavuus ovat Helenin suurimpia vahvuuksia. Todennäköisyys palveluidemme suositteluun on kasvanut. Kehitettävääkin löytyy mm. edullisempia hintoja, lisää uusiutuvaa energiaa, selkeämpiä nettisivuja ja reaaliaikaista kulutusseurantaa.

03.05.2018

Talvella lämmitys vie energiaa

Talvi on aikaa, jolloin lämmitykseen kuluu energiaa. Sähkölämmittäjä huomaa sen sähkölaskussa.

09.01.2017

Polta puuta oikein

Tulisijalla voi kattaa merkittävän osan kodin lämmitystarpeesta.  Oleellista on polttaa puuta oikein ja sovittaa tulisijan käyttö muun lämmityksen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi.

13.10.2016

Valaise energiatehokkaasti

Valaistus tuo kotiin viihtyvyyttä, tunnelmaa ja turvallisuutta. Myös säästöä syntyy, kun siirrymme LED-lamppuihin, pidämme valaisimet puhtaina ja muistamme sammuttaa turhat valot.

09.10.2016

Kylppärin kotiapulainen vähentää imurointia

Kuivausrummuista elää sitkeässä väite, että ne kuluttavat vaatteita ja syövät energiaa. A-energialuokan lämpöpumppukuivausrumpu käyttää sähköä hyvin maltillisesti.

09.09.2016

Kesä talteen kuivaamalla

Kuivaa kesä talteen kuivurilla. Kuivattaviksi sopivat hyvin mm. lehtikaali, yrtit, omenat, kanttarellit, tatit ja suppilovahverot.

24.08.2016

Sähkölasku pienemmäksi

Mitä yksityiskohtaisempaa tietoa saat energiankulutuksestasi, sitä helpommin voit myös tehostaa energiankäyttöäsi ja pienentää sähkölaskuasi.

12.04.2016

Katse kodin sähköturvallisuuteen

Sähkötapaturmat kodeissa ovat harvinaisia. Sähkön käyttö on turvallista, kun muistaa perussäännöt eikä ota turhia riskejä.

10.12.2015

Sydäntalven juhlaan - ilman stressiä

Jaa joulun valmistelut pidemmälle ajalle – näin säästät omaa energiaasi joulun viettoon ja vältät joulustressin. Juhla on perheen yhteinen, joten koko perhe voi osallistua myös valmisteluihin.

23.11.2015

Lämmitysvinkit

Lämmityskauden alkaessa kannattaa tarkistaa ilmanvaihto, lämmityslaitteet ja niiden säädöt kuntoon.

01.09.2015

Katso myös


Helen-lehti

Lue uusin Helen-lehti kätevästi verkossa silloin kun sinulle sopii.


Arjessa

Tarinoita maailman parhaasta kaupunkienergiasta - ja sen koskettamista ihmisistä.


Työmaat ja katkokset

Kehitämme kaukolämmön ja -jäähdytyksen verkkoa jatkuvasti paremmaksi. Tutustu näihin kohteisiin.