Häiriö lämmönjakelussa Herttoniemessä jatkuu arvioitua pidempään Lue lisää
Häiriö kaukolämmön jakelussa Herttoniemessä jatkuu, saataneen kuntoon sunnuntaina iltapäivällä Lue lisää
Häiriö lämmönjakelussa Itä-Helsingissä Lue lisää

Hae ajankohtaisia artikkeleita

Polta puuta oikein

Tulisijalla voi kattaa merkittävän osan kodin lämmitystarpeesta.  Oleellista on polttaa puuta oikein ja sovittaa tulisijan käyttö muun lämmityksen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi.

13.10.2016

Helen haastaa ihmiset tekemään Lämpölupauksen

Helen käynnistää valtakunnallisen Lämpölupaus-kampanjan, jolla tavoitellaan päästöjen vähentämistä talven kulutuspiikkien yhteydessä. Lämpölupaus on samalla Helenin uuden, vastuullisesta energiankäytöstä kiinnostuneiden kuluttajien Enne-palvelun ensimmäinen julkaisu.

13.10.2016

Valaise energiatehokkaasti

Valaistus tuo kotiin viihtyvyyttä, tunnelmaa ja turvallisuutta. Myös säästöä syntyy, kun siirrymme LED-lamppuihin, pidämme valaisimet puhtaina ja muistamme sammuttaa turhat valot.

09.10.2016

Sähköautojen latausverkosto laajenee Helsingissä

Helen tuo uudella konseptilla yksityisiä latauspisteitä osaksi julkista latausverkostoa. Pitäjänmäen latauspisteessä on ABB:n uusinta sähköautojen latausteknologiaa, jonka avulla auton saa ladattua 5 – 15 minuutissa.

06.10.2016

Pelastuslaitos harjoittelee Salmisaaren voimalaitoksella 3.10.

Helsingin pelastuslaitos harjoittelee maanantaina 3.10. Helenin Salmisaaren voimalaitoksella. Pelastusharjoitus ei vaikuta voimalaitoksen tai sen lähialueen turvallisuuteen eikä se aiheuta muita toimenpiteitä lähialueilla.

30.09.2016

Sähköverkon luotettavuutta parannetaan muuntamoautomaatiolla

Automaatiota lisäämällä on sähköverkon toimitusvarmuutta saatu parannettua merkittävästi.  Automaation avulla vikapaikka voidaan eristää ja etäkytkennöin palauttaa sähköt suurimmalle osalle asiakkaista hyvinkin nopeasti.

30.09.2016

Helen Sähköverkko Oy: toimitusjohtajan katsaus

Meitä sähköverkkolaisia näkee harvoin, sen verran luotettavasti sähköverkko Helsingissä toimii. Taustalla teemme kuitenkin paljon asioita, jotta helsinkiläiset asiakkaamme saisivat entistä parempaa palvelua, työmaiden suunnittelusta aina sähkömarkkinoiden kehitykseen entistä asiakaslähtöisemmäksi.

20.09.2016

Energiatulevaisuus on auringossa

Energiatulevaisuuden tärkeitä avainsanoja ovat aurinko, energiansäästö ja energiatehokkuus, jätteiden hyötykäyttö sekä kiertotalous, selvisi Helenin teettämästä tutkimuksesta. Helenin ja koko energia-alan kannalta kriittistä on, millaisiksi tänä syksynä valmisteltavat EU:n biomassan kestävyyskriteerit muodostuvat.

14.09.2016

Katso myös


Helen-lehti

Lue uusin Helen-lehti kätevästi verkossa silloin kun sinulle sopii.


Arjessa

Tarinoita maailman parhaasta kaupunkienergiasta - ja sen koskettamista ihmisistä.


Työmaat ja katkokset

Kehitämme kaukolämmön ja -jäähdytyksen verkkoa jatkuvasti paremmaksi. Tutustu näihin kohteisiin.